muistelen riimejä
taputtelen hiekkaa
että tulisi hyviä
pikkuautot valtaavat hiekkakentän
hiekka roiskuu
sitä löytyy eteisestä
             sängystä
         suihkusta
kurahousut eivät auta
jos makaa kosteudessa

mietin virsiä
en jaksa sittenkään laulaa
             kovaa
         ja
     korkealta
joten siirryn tietäjiin
miten ne löysivät tähden kanssa
Betlehemiin
             täältä
         lähiöstä
löytyy paljon tietäjiä
ne katsovat minua verhon takaa

tämä tulee painaa mieleen
tämän on hyvä olla ensimmäinen muisto
josta kirjoittaa runo
riimit katosivat kun
             huomasin
ettei enkeleitä ole
pilvien päällä niin kuin kiiltokuvissa

Lapsi ilman silmiä

mangustin hätääntynyt seisonta

hyvä-
   ily

          hyvä-
             ily

                käteenveto

pisara suolaa
neste joka juuttuu kurkkuun

hikinen käsi ravistettu pois
ettei vain kosketus jäisi muistiin
kuin migreenin sahalaidat

avattu aakkosten kohdalta
eikä teoksesta tule loppua
aina on viitteitä seuraavaan

                 pitää lukea

                               että saisi kokonaisuuden

         mustat huulet napattu sarjakuvasta
silmiä ei löydy           ne on ummessa
ei niillä pysty mitään näkemään         ei ainakaan
sinun valheitasi

ota silmäsi pois

huulesi

kätesi pois


tuli ja jää polttaa
maa muuttuu lasiksi

                kuinka ikävältä tuntuvatkaan vastustavat karvat

vastakarvaan hierottu sovinto
               huora

                        madonna

                                       klamydia


otsalohkosi tykyttävä ajatus
jota et tunnista himossasi
peniksen tanakkuudessa

ime
       ime
              sen minkä kerkeät
       suo-
  la-
lientä
vaadit ilman ainuttakaan kaunista sanaa

haavat tulee peittää
ja voidella Bepanthenilla
jotta voisit jättää ihmiset

                            ja palata pääsi sisään
                            ilman ajatusta tunteista

lapsi ilman silmiä          eikä kättäsi
löytynyt hänen kädestään

asemasota kesti 30 vuotta
siivouspäivä nousi verisine luutuineen
                     kuivunutta, kosteaa verta
kirjoitettiin puumerkit ryppyiseen paperiin

vessassa kylmä vesi hiersi kasvoille
                     nuoren tytön punan
itsenäisyys huimaa
vielä korviin kantautuu ääniä
ilotulitus taivaalla vai maamiinoja jaloille

voitonmerkkejä ei näkynyt
kaupungin läpi kulkiessa

                     rasvainen pannu munalle
                     spermainen kalu
                     ruoskaa punakalle ahterille

voitonmerkkejä ei erota tappiosta
30 vuotta nälkää nähneenä
herääminen horroksesta vie aikaa

vuorten hiljaiset huudot
hukkuvat lumihiutaleiden piirileikkiin
kuka katkaisisi kanalta kaulan
kuka sulkisi mustan silmän,
jotta sininen voisi avautua
ja antaa tietä kultaiselle sateelle,
jota kuninkaat ja rikkaruohotkin kumartavat
suuret ovat teot, jotka vuoret unohtavat
nukkuessaan, elleivät puut laulaisi
laaksoissa vienoa ylistyslaulua
sateelle, joka saa ne kukkimaan

käsiesi puhtaus valuu
ruoskan kielekkeisiin
suusi hämmentää
kovaa keitosta ässästä ärrään

olenko onnellinen mies,
kun naiseni povi
polttaa aurinkona
liimaa vanhan miehen
selän piikkiseen mattoon

valun käsistäsi kuin
keväinen koivu, enkä kadu
vaikka neulasi saisivat minut
yhä korkeammalle, korkeammalle
kuin taivaaseen kurkottavan ilmapallon

eilinen on sulanut pois
marmorikuulat kadonneet
tarttuisinko homeiseen panssariin

sienten leuat revenneet
ovi on repeytynyt auki
suojaus valunut veden mukana

isken, isken, äänestä on poistettu tahti
josta tunnistaisi kätteni työt

istutaan nyt tässä
rosoisena kähmitään hernepusseja, vanupalloja
pehmenneet seinät putoilevat murentuneen hyytelön hymyä
laula vielä, kersat huutavat hyeenoina, kasvot rapistuvat
jäniksen mukana
mikä sul on, hihittävät hyeenat
minulle annettiin haarukka, keittopäivänä!
hyeenoiden riemu on tehosekoitin
minun liemeni on mauton, mutta he lisäävät
siihen suolaa kasvot loistaen
minä nielen mielistellen, koko ajan ruusupuskan
piikit kirveltävät
olen viiruilla ja onnellisen punainen
ehkä joskus saan syödä ruusunmarjoja
ja teidän naurunne on minun nauruani

tämä on hyväilykivi, sanot
ja nostat minut sen päälle
syöt minua suurilla silmilläsi
jalkani heiluvat, teen tuulta
perhosilla on keijun korvat, sanon
ja suusi on suuri, punainen
muurahaiset kutittavat, kikatan,
mutta ilmeesi on totinen
hyväilykivi on sinun
muurahaisarmeija vihollisesi
annat minulle tikkarin
aurinko kosketti säteillään
ja pääsen vapaana juoksemaan

Kuu

sammal juopuu punaisesta viinistä,
kun hopeinen luoti lävistää rintani
ruumiistani ovat kadonneet saastaisuuden
merkit, mutta huomaako sitä pilviverhon
peittäessä kajastuksen, joka antaa hahmolle muodon

entä kaksi poikaani, jotka piilotin luolaan
ja maidollani vahvistin

raivottarien kinastelu, ei minua ilahduta
eivätkä ihmisten katseet, jotka näkevät
vain pedon sammuvat silmät,
joiden todellinen katse on täynnä
äidin suurta huolta

ehkä viimeinen huutoni taittaa vuoren
juoskaa poikani, ihmisten suvaitsemattomuus
painaa raskaasti rintaa

Luolassa

olen vankina täällä
luolassa, tummassa kuin pohjolan
ikuinen yö
en pääse pakoon varjokuvia,
jotka syövät sisintä
kahleet hiertävä arkaa lihaa
ainut kosketus, jonka saan osakseni

olen syvällä luolassa
pako tuntuu mahdottomalta,
vaikka kahleet murtuisivat pois

olen vankina,
enkä voi katsella tähtiä
taivaani tummuudessaan synkempi
kuin kylmennyt hiili

maani jolla makaan, on karu
hedelmätön, joka unelta
on katkaissut siivet
varjokuvat vain seuranani
yritän unohtaa ajan,
joka painaa kivistä seinää

ja houreissani tippuu pisarana huulilleni

hän hämmästyi
iloitsin ja katsoin
kehän kieltä, kiiltelevää, kilahtelevaa
kohti kuoliota, koskee
minulle mustelmiksi
nimetön nimi näivettyy, puristuu
saan sanoa
sataa siihen sormeen
tilassa tuhat täydellisyyden verta

Lusifer, lapseni
kylkiluusi piirtävät vakoa
harmaaseen kylkeen
valvon hiljaisuutta, rahinaa,
             pelkoa, joka hiipii luihin

en sulje silmiäni
tärisevä ruumiisi huokaa
niiskutukseni syö minua
enkelini, ethän lennä pois

Fragmentteja

minä syön sanoja
silti olen vain kommentti marginaalissa

*

yritän leijua kevyesti höyhenen lailla
läpi harmaan syksyn

*

surulla on kauniit kasvot
sinun kasvosi

*

luusi vasten omiani
sidomme niitä yhteen

*

jos päivä ei erottaisi meitä
emme sitoisi yöllä luitamme yhteen

*

sinun kanssasi olen alasti

*

minun syksyinen käteni kurottaa sinua
sinun keväinen kätesi kurkottaa kättäni
pyöreinä nautimme toisistamme

*

kasvatat minulle siivet

siinä samassa kun päästin sinusta irti
sydämesi reikä kasvoi kuin hämähäkin
seitti hylätyssä huoneessa
sydämesi ei ymmärtänyt
päästin sinut vapauteen
pois pimeästä luolasta
jonka kosteat seinät alkoivat tuntua liian pieniltä
jos vain voisin, pitäisin sinusta kiinni etusormella
pelastaisin sinut sillä, jos voisin
koska sinun sydämesi on osa minua

Brian, My Dear Brother III

Joulu on taas tulossa, rakas veljeni
haluaisin langeta eteesi
nähdä loisteesi tässä pimeässä kamarissa
hieroa sinut kolhuista, jotka vääristyneet
sulkasi toivat

Minä istun isolla tuolillasi
kuin Liisa ihmemaassa, enkä tiedä
miten päin sääreni ristisin

Tulisit jo, rakas veljeni
kahlitsisit minut takorautaiseen sänkyyn
täyttäisit minut suloisilla unelmilla
juuri kun väsymys ja ruoskasi
ihanasti kutittavat

Joulu on tulossa, tiedän
sinun tulevan, rakas veljeni Brian