Isä näytä minulle rako johon kuulun
opeta minua nahkavyölläsi
anna minun tuntea rakkautesi kirveltävä puna
kerro minulle mitättömyyteni
jotta olisin vahaa ja alati liikkeessä
jotta arvostaisin rauhaa
joka löytyy yksinäisyydestä
Isä, anna rakkautesi merkkien näkyä
koska olen ne tuhmana tyttönä ansainnut
älä lopeta, isä
portit eivät ole vielä auenneet
6 kommenttia:
Peikko tietääkin että taiteen pitää synnyttää ajatuksia ja kyseenalaistuksia. Tässä niitä on.
Voi hyvä isä.
Hyvä isä.
Isä.
Voi.
Usein näitä tekstejä lukiessa alan arvailemaan onkohan tämä omien kokemusten purkamista, muiden julmien kohtaloiden esiin tuomista vai vaan kohahduttamista. Epäilen ettei ainakaan viimeistä. Mutta julmien tarinoiden kohtalo on monesti, ettei niihin uskota koska ne ovat liikaa ajateltavaksi.
Tämähän on "vain" runo, eikö vain? Ja toivotaan vastausta: kyllä, mielikuvitusta vain, sanoja vain, ei tarvitse ajatella mitään.
Aika hurja runo ja herättää paljon tuntemuksia. Yksi sana tekee paljon.
Tyly runo ja tunnistan kyllä siinä elävän elämän pistävän hajun.
Karua. Karua.
Lähetä kommentti