ILO
vulkaaninen räjähdys
piilotettava valkoisiin kansiin
runoilijan perintö toiselle
kaupunkien puistojen kukista
ei paineta seppeleitä päähän
kuinka moneen Runeberg on hiipinyt
jäykkä, halvaantunut mies
haluaa vieläkin olla paikalla
peilit, äänet eivät riitä
kaikki on aistittava
mutta pallokentätkin ovat tyhjiä
ikkunat tummuvat
kuuluuko kehotuksia juosta ovesta
10 kommenttia:
Ilo virtaa ajassa ja aisteissa kuin aina ennenkin.
Ilo löytyy avaamalla aistit maailman tulla.
"ei paineta seppeleitä päähän
kuinka moneen Runeberg on hiipinyt" Runoiluujedesta ei aina voi omaa häntää nostaa,¨jokaisessa meissä on kirjallisuuden perintö.
Hyvin runottu.
Historian siipien havinaa...se mikä on ollut, elää muistoissa....ilo muistaa.
Sanat elävät, joidenkin sanomat.
Moniulotteista tekstiä. Ilokin löytyy, piilotettuna :)
Kyllä iloa aina on ollut ja tulee olemaankin. Sen ilmaisu ei vain aina siltä näytä, eikä tunnukaan.
Ilolla on tuhannet kasvot, niitä kaikkia ei osaa millään tunnistaa.
Mielenkiintoinen todella. Jäin miettimään tuota loppua, että mitä se minussa herättäkään. Vai eikö mitään.
Ilmeikäs runo!
Upea tuo kohta jossa Runeberg hiipii ja haluaa yhä olla läsnä!
Lähetä kommentti