rakas, saanko anteeksi suruni
saanko anteeksi sen, että makaan kalliolla kuin kyy
liikkumatta, puhumatta
tähtien paino kevenee

jos näet höyhenen leijuvan
tuo se tänne
haluan tuntea sen keveyden
vasten kuollutta kiveä
joka on lämpimämpi kuin tähtien laulu
johon olen menettänyt uskoni

rakkaani suo anteeksi,
että katatoniani jatkuu
suo minulle hetki itkeä sateessa,
että aurinko voi tämän käärmeen
kuolleen nahan kuivattaa,
jotta elämä jatkuisi tähtien välissä
valovuosien lisääntyessä