12. marraskuuta 2009

vuorten hiljaiset huudot
hukkuvat lumihiutaleiden piirileikkiin
kuka katkaisisi kanalta kaulan
kuka sulkisi mustan silmän,
jotta sininen voisi avautua
ja antaa tietä kultaiselle sateelle,
jota kuninkaat ja rikkaruohotkin kumartavat
suuret ovat teot, jotka vuoret unohtavat
nukkuessaan, elleivät puut laulaisi
laaksoissa vienoa ylistyslaulua
sateelle, joka saa ne kukkimaan

14 kommenttia:

Elämänkulkija kirjoitti...

Mukavan moniselitteinen runo.
Oman runoni komiikka oli muuten tahallista itseironiaa, ei tahatonta. ;)

SusuPetal kirjoitti...

Onneksi puut laulavat.

erikeeper kirjoitti...

Ja onneksi vuoret eivät unohda..

Kaunis runo.

isopeikko kirjoitti...

Suuret vuoret unohtavat suuria asioita. Onneksi on puita.

Tirlittan kirjoitti...

Ihana runo ja metaforat ovat hienoja. Pikkuisen hysteerisen hihityksen sai minussa aikaiseksi "kultainen sade". Ehkä tarkoituksellista?

Luen kohta taas uudelleen. Uutta aukeaa jatkuvasti!

pasanen kirjoitti...

Ehkä ei pitäisi yrittää selittää selittämätöntä, mutta siksi kai yritän ja pyydän etukäteen anteeksi: puut, ruoho, kuninkaat palvovat sadetta (syystäkin). Vuorikin yrittää pitää ääntä itsestään; sen musta (sateelle kateellinen) silmä pitäisi sulkea, jotta sininen (usko) voisi avautua. Kiinnostava pohdittava, vaikka voi sen ottaa vastaan ilman pohtimistakin!

hanne virtauksesta kirjoitti...

tunnelmallinen, esteettinen,kaunis!!

Eleanor Vatsa kirjoitti...

Tämä on jännä kun ihminen, uhraaja on poissa, luonto yksin kaipaamassa sadetta. Mutta eiköhän se tule ilman sitä kanan kaulan katkaisuakin, tuleehan?

arleena kirjoitti...

Hieno ja kaunis runo. Ylistyslaulu.

Anonyymi kirjoitti...

Loverlyn:

Kiitos kommentistasi blogiini. Vaikeaa tämä kommentointi tänne, kun en tätä ymmärrä... :) Mutta kiitos kuitenkin. Sulla on täällä tosi kauniita kirjoituksia. tykkään tosi paljon.

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

Oi jospa tulisikin sade.
Harmaasusi

Olli-Pekka Uusitalo kirjoitti...

Hieno runo! Pieniksi jäävät suuret teot, jos niitä vertaa sateen uudistavaan voimaan...

Marjattah kirjoitti...

Sielukas, animistinen runo. Kanaa jäin hiukan ihmettelemään, mutta tiedänhän (kuvataiteilijana) että ymmärtäminen ja taide-elämys eivät välttämättä edellytä toisiaan :)

Ilona Tammi kirjoitti...

Kiitos kaikkille kommenteista!

Elämänkulkija: moniselitteinen hyvinkin

Susu, Erikeeper ja isopeikko: niinpä

Tirlittan: hyvä, että hihitytti, tarkoituksella laitettu

Pasanen: anteeksi ei tarvitse pyytää, kaikenlaisia tulkintoja saa tehdä

Hanne: kiitos

Pisara: viimeeksi yritin katkaista kanalta kaulan "vuorenpeikon luolassa" -haasteen aikana, mutta enpä pystynytkään ja runo jäi kesken, mutta ajattelin katkaisua nyt metaforana ja pystyin kasvissyöjänä kirjoittamaan tämän brutaalin lauseen, joten säästetään kanojen kaulat

Arleena: kiitos, kiitos

Loverly: aina ei tarvitse ymmärtää, tunteminen on tärkeämpää, ja mukavaa että pidät, suuri kiitos siitä

Harmaasusi: tai edes aurinko

Oopee ja Marjattah: kiitos