16. syyskuuta 2010

äidin keittokirjan välin mahtuivat kaikki pihan puut, hapertuvina ja voimakkaasti tuoksuvina, tammenterhot jätettiin oraville, ja niin kasvoi tamminen mäki, jossa aapisia availtiin ja huudettiin seitsemän ihmisen voimin, liimattiin kiiltokuvat perunalla runokirjoihin, ja ammuttiin putkella pihlajanmarjoja, niin että oranssista tuli onnen väri, jolloin unohtuivat siniset ja punaiset levonnaiset puiden valtaamasta kirjasta, vain hiekkakakkuja tuli leipoa pienimmille, joiden suut hymyilivät ruskeina

9 kommenttia:

Demetrius kirjoitti...

Voimakas - ja iloinen - lapsuuskuva, pidin.

John kirjoitti...

Kivoja juttuja. Hyvää lapsuutta on sit kiva muistella.

arleena kirjoitti...

Herätit muistoja, juuri noin se oli.

Satu kirjoitti...

Jännää, että aloin samaistua kokemukseen, joka ei oikeasti ole ollenkaan omani.

aimarii kirjoitti...

Upposin muistelemaan - kirjoitit semmoista tutuista asioista

isopeikko kirjoitti...

Jotenkin valoisa. Se purkikin näytti koiranputkelta.

mehtäsielu kirjoitti...

Tamminen mäki! Sen on täytynyt olla upeata, että sellaisella on voinut lapsuuden viettää. Tammessa on jotakin lujaa, turvallista, vankkaa, kiehtovaa. Runo tulvii lämpimiä lapsuusmuistoja.

Ilona Tammi kirjoitti...

kiitos kommenteista rakkaat blogistanialaiset!

kaisu marjatta kirjoitti...

kivoja runoja, tuoretta sanastoa!