8. tammikuuta 2009

Silirimpsis ja tie aukeaa
Silirimpsis ja taika raukeaa
Silirimpsis ja haaveet katoaa
Silirimpsis ja metsän mukana
kaatuvat viimeiset haltiat

6 kommenttia:

erikeeper kirjoitti...

Surullinen silirimpsis... metsä kuolee, haltiat kuolee

arleena kirjoitti...

Iloisen sanan taakse kätkeytyykin kaiho huoli

utukka kirjoitti...

Oliko tässä joku pahapeikko saanut taikasanan haltuunsa? Seno sille, että silirimpsis, sä oot jo himpsis.

Genoveeva kirjoitti...

Niinpä, ei pitäisi kaadella puita liikaa ainakaan. Haltijoiden asuinpaikat pitää jättää.

runoilija kirjoitti...

Puhut haltijoiden kieltä hurja-Ilona - olet löytänyt upeasti omaa runomaailmaa ja sen maan kielen - - -

Minulle nousee tunnelmat tästä runosta vaiheesta jolloin astutaan sen maagisen rajan yli jolloin lapsuuden haltijat saavat kadota.
Niiden on aika kadotakin ja aika on kypsä silloin kun se kaikki tapahtuu - - silirimpsis riimittelyllä. Ikäänkuin toisella vastataialla - jolla kaiken saa katoamaan ja muuttumaan, vielä pitäen kiinni lapsenomaisesta ajattelusta - ja samalla astuen aikuisuutta kohti jossa valitettavasti taikasanat ovat jotakin muuta - - -

Tämä sopisi siihen JyväAkana runoelmaan myös...

Ilona Tammi kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista!

Runoilija: kyllä teemat ovat vähän samat kuin "Jyvissä". Pitää katsoa joskos runoa voisi uusiokäyttää.