17. syyskuuta 2009

jälleen kerran
istut naama lämmöstä hehkuen
mehun tiristessä ja kupliessa
keittiö täynnä tuoksuja
sydän odottavana kuin syksy
uskot ettei tämä mehu pilaannu
annat kätesi hangata pullot kirkkaiksi
ja täysinäisiksi
et usko viime vuoden totuuksiin
annat mehun virrata

22 kommenttia:

Tirlittan kirjoitti...

Meillä on täällä kotona sama meininki. Ihan tuli tuoksu nenään!;)

SusuPetal kirjoitti...

Aah, mikään ei ole niin totta kuin käynyt mehu.

Eleanor Vatsa kirjoitti...

Pidän tämän rytmistä. Jotenkin hyvin sees. Ja hyvin syksyinen.

arleena kirjoitti...

Hieno syysruno. Totuus edellisvuoden mehuista unohtuu ja taas annat vain mehun virrata.

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

Tässä oli jotain posetiivista makua vaikka syssy on kuolemista.

Katri kirjoitti...

Kotoisa olo, itsetehty mehu on parasta!

Tuima kirjoitti...

Minusta tämä kertoo elämänuskosta. Vanhat kokemukset eivät himmennä nykyhetkeä eivätkä tulevaisuutta. Mehu on arkinen ja samalla itsetehtynä luova - en nyt keksi parempaakaan määritelmää - symboli jostakin isommasta, abstraktimmasta. Pidän runon sisältmästä positiivisuudesta, joka ei ole sinisilmäisyyttä.

erikeeper kirjoitti...

Mehukas ja lämmin runo.
Minäkin pidin tuosta positiivisesta latauksesta.

Hirlii kirjoitti...

Mehukas ja myönteinen kertomus arjesta, joka ei pilaannu.

Anonyymi kirjoitti...

Minustakin tässä kerrotaan paljon suuremmasta asiasta kuin mehusta tai sen keitosta. Tässä valmistaudutaan elämään, uskotaan taas, vaikka vanhat kolhut ovat vielä muistissa, mutta niitä ei haluta uskoa ja muistaa, vaan "pullot" kiillotetaan taas.
Uskoa ja luottamusta elämään. Hieno

utukka kirjoitti...

Elämän mehuista kirjoitat, aina uudelleen ne pursuvat ja pullotetaan ja taas ja taas. Syksy ei ole kuolemista vaan lepotauko, että keväällä taas mahlat juoksevat. Ihmisen kevät voi olla milloin vaan, olemmehan etääntyneet luonnon kiertokulusta. Hienosti kerroit.

jip kirjoitti...

niin, eteenpäin menevän mieli!

Marjattah kirjoitti...

Just. Yhdyn edellisiin puhujiin.Runosi kertoo uskosta tulevaan ja tämän hetken ainutkertaisuudesta. Ja tuoksuu hyvälle :)

aimarii kirjoitti...

Naama rupeaa aivan hehkumaan runosi feeliksestä. Se on niin syksyntuoksuinen ja lämmin. Ei tietty kantsi muistella sitä, mitä silloin ja silloin mehuille kävi.

Ilona Tammi kirjoitti...

Hyvä, etten ole ihan täydellisesti epäonnistunut tässä runossa, vaan olette nähneet sinne pintaa syvemmälle =)

Olli-Pekka Uusitalo kirjoitti...

Hieno elämäntäyteinen runo, jossa vanhat kokemukset ovat raaka-ainetta uudelle, voimaa antavalle mehulle.

Eeva kirjoitti...

Kyllä se totuus löytyy itsetehdystä mehusta - kysy vaikka meidän lapsilta ;)

hemmetti kirjoitti...

Wau, häikäistyin runoistasi, niissä on juuri jotain sellaista mihin itse toivon joskus pystyväni. Lukijalle jää oivallettavaa, ja useissa runoissa on joku pieni juju, mikä saa naurahtamaan ääneen. Luin jonkin verran näitä uusimpia, täytyypä ottaa aikaa ja lukea lisää myöhemmin. Kiitos näistä!

Vera Mumia kirjoitti...

mehun tuoksu nousee tästä runosta. ja lämmin keittiö - ja ehkä äitiäkin voisi ajatella, jos se vaan kävisi päinsä. kauniisti tallennettu tuokio.

Ilona Tammi kirjoitti...

Kiitos kaikille lämpimistä kommenteistä. <3

Ihanaa, että teitä on taas ollut näin sankoin joukoin kommentoimassa runoani.

Hemmetti: tule ihmeessä takasin lukemaan runojani, ja kiva jos uskallat jättää kommentteja.

jl kirjoitti...

Minäkin pidin tästä. Pidän syksystä :)

Ilona Tammi kirjoitti...

Kiitos jl!