26. kesäkuuta 2010

Koppakuoriaisen salakavala tanssi
hukkuneiden miesten haaveet
aurinko kuplii iholla
on niin avointa ja kirkasta että hetken sokeus huumaa
hengität lihan kypsää käryä
tiedän miltä sinusta tuntuu seistä syreenien varjossa
hengittää makeaa ilmaa muistellen suolaisia
hukkuneiden miesten haaveita
omat tanssisi tanssit muille
minulle vain seisot
ja minulla on turvallista olla
me emme huku
meillä on tummat pihvimme ja musta kissa
joka kävelee puolestamme tikkaiden alta
me huumaannumme naapurin musiikista
joka kiirii vetten yltä
kissa hipaisee jalkoja ja tiedämme
että olemme juuri oikeassa paikassa

7 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Miten tunnelmallinen runo, kerrassaan hypnoottinen ote.

Hihat kirjoitti...

elämän meininkiä runossasi, pidin.

eila kirjoitti...

Minä sanoin
Tämä talo ei ole koppakuoriaisten
meillä ne ei eivät tanssi
En minäkään tanssi
kuoriaisten kotona
Ne makaavat selällään odottaen
kunnes toimitan ne ulos
tai jonnekin
mistä ei ole paluuta

Varjot ovat minun

Auringon polttavat säteet
säästän teille
ihon palanutta pintaa kaivanneille
Hukkaan menneet
hukkuneet haaveet
Hukkaan kaikki tummat pihvit
Kiertyneet lääkärin ja minun väliseksi sodaksi vyötärönmittaan
Radiossa soi rantakoivun alla
jalan nousu oli joskus kevyt
sielukin joskus ehyt
Vielä elää muistoja varjojen alla

Eila Ilona Elisabet

Railaterttu kirjoitti...

Runosi tykyttää melkoista vauhtia juhannuksen huomaamattomista puolista. Ja ne ovat silti niin olemassaolevia vaikka ovatkin piilossa.

runontapaisia kirjoitti...

Kuin kaunista räsymattoa jossa on mustia ja kirjavia raitoja, väkevää runoa elämästä ja kuolemasta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

Hukkuneiden miesten haaveet on parasta pitkään aikaan...

*****

BellaGodiva kirjoitti...

Upeaa Runoutta Kertakaikkiaan!