23. huhtikuuta 2009

3. maailmansota

saippuavesi valui tikun päästä,
kun Greenspan puhalsi
ei auttanut usko suippokorvaisiin ystäviin,
karvaisiin isoihin jalkoihin
kun satu muuttui kauhuelokuvaksi
tervetuloa 30-luku,
tervetuloa Hitler − pelasta meidät
oi ihana vapahtaja
ja katsokin että saan aistia
ihanan sireenien tuoksun

kaupungista on liike haihtunut
syön viimeisen nauriin
lähetin tänään mieheni rintamalle
− oi ihana tykkien sulosinfonia
elämän arpi on kaunis
kuin punainen kukka
saanhan suudella sinua vielä kerran
rohtuneilla huulillani

kirjoitan tätä lyijykynällä
− sähköt eivät enää toimi
kohta minunkin on paettava

ravitseeko tuomien koristelema
koski peltojanne
voinko tulla luoksenne?
kyllä minä lehmät opin lypsämään
tarvitsen vain pienen kolon
en voi jäädä tännekään

yön mustat lepakot
nielaisevat kaupungin
kuuleeko kukaan huutoa pimeästä
vielä täällä katsovat hämmentyneet silmät
raunioitunutta kaupunkia

7 kommenttia:

Hallatar kirjoitti...

Voi poloista sodan jalkoihin joutunutta...

utukka kirjoitti...

Hätää ja tuhoa, silti pientä toivoa välillä. Mutta huutoja on niin monia, niiden sinfonia on kakofoniaa. Sitä ei voi kuulla, ellei itse ole "siellä". Vaikuttava runo!

arleena kirjoitti...

Taantumassa kuljemme jotta sodan kauhuja pakoon pääsisimme.
Anelemme, voinko suojautua.

Kaupunki on jo autiona, liike on pysähtynyt. Lepakot nielaisevat kaupungin. Kukaan ei kuule.

Autio, tunteeton tunnelma välittyy hyvin runosta

Crane kirjoitti...

"...elämän arpi on kaunis kuin punainen kukka..."
Kohtalonomainen, vaikuttava runo maalaa mielikuvia raunioituneista, hylätyistä kaupungeista....

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

Autiot kaupungit voivat olla totta vielä elinaikanamme.

aimarii kirjoitti...

Sota on aina samaa tuhoa, pelkoa ja ahdistusta, olkoon vuosikymmen mikä tahansa.
Hätä on myös 3. maailmansodan ajan ihmisellä

arleena kirjoitti...

Toivottavasti tuo ei kuitenkaan enää toteudu.
Merkkejä on näkyvissä.